Blogi

Eläimellistä elämää maalla ja vaellustarinoita.

  • Rauhoittuva lokakuu

    Rauhoittuva lokakuu

    Lokakuussa aletaan valmistautua muumiutumiseen ja aikaa jää muullekkin, kuin ”mistäs hommasta mun pitikään seuraavaksi suoriutua” ajatteluun. Eli olen ehtinyt nörtteillä eli pelata mm. PalWorldiä, käydä kävelyillä ja kuvaamassa. Kävin myös Lahden graafikoiden kuivaneulakurssilla, jossa…

  • Kesä meni vilauksessa 2026

    Kesä meni vilauksessa 2026

    26.9.2026 Päällimmäisenä muistona kesältä varmaan upea ensimmäinen täällä Ruorasmäessä järjestämäni yön yli vaellus. Vaelluksella ratsastimme n. 15 ja 12 kilometriä yöpyen metsän keskellä pienen lammen rannalla riippumatoissa, hevoset aidattuina ihan vieressä. Saatiin täydellinen vaelluskeli.…

  • Hommia on ja ihan emäntänä saa tehdä!

    Hommia on ja ihan emäntänä saa tehdä!

    Kevät on työntäyteistä aikaa jo muutenkin ja nyt kun ensimmäinen kevät uudessa kodissa koittaa, niin voit uskoa, että tekemistä ei kauaa tarvitse miettiä. Onneksi oman jaksamisen mukaan on menty ja projekteja toteutettu fiiliksen sen…

  • Kevään aamut=parasta

    Kevään aamut=parasta

    Kevään maastot = parasta = pehmeät pohjat, ei ötököitä, ei liian kuuma, ei aluskasvillisuutta… Perfect! 20.4.2026 Käytiin koko heppaporukalla 15 kilsan lenkki ja löydettiin uusi reittivariaatio, joka mahdollistaa aika täydellisen metsäytymisen – ei tarvitse…

  • Perhe koossa

    Perhe koossa

    26.2.2026 Oli synkkä ja myrskyinen yö… Kaikki muu oikein, mutta oli päivä. Ikimuistoinen päivä siksi, että kahdesta hevosesta tuli neljä. Keli oli kyllä ihan karsea tälle ihanalle tapahtumalle ja etukäteen suunnitellut videot ja kuvat…

  • Lumiaura Slepe

    Lumiaura Slepe

    Ensin tuli rysäyksellä varmaan metri lunta ja sitten hetken päästä rysäyksellä mittarit tippui parikytä astetta alaspäin! Lihakset mukavasti jomottaa lumitöistä. Ja pääsi Slepekin kokeilemaan lumiaurana olemista! Olin siis nähnyt hienon videon hevosesta, joka veti…

  • Joulun polkuja

    Joulun polkuja

    26.12.2025 Kolmistaan (eli siis minä, Safir ja Slepe käsihevosena) heppojen kanssa maastoilemassa. Lähimetsän polulta löytyi peuransarvi! Pitihän se saada mukaan. Sidoin sen ratsastusvyön jalustimiin kiinni ja siinä se pysyi hyvin koko kaksituntisen reissun ajan.…

  • Lokakuun kuulumisia vol.2

    Lokakuun kuulumisia vol.2

    Lokakuu 2025 vol.2 Kylläpäs sitä ahkerasti nyt kirjoitellaan blogia, kun tulee kaksi tekstiä kuukaudessa, jopasjopas… Ratsastuskenttä tuli virallisesti vihittyä käyttöön, kun sain vetää ensimmäisen ratsastustunnin. Slepe palveli hienosti opetusmestarina. Molemmat poitsuthan on kentällä asteen tahmaisempia,…

  • Lokakuun kuulumisia vol.1

    Lokakuun kuulumisia vol.1

    Lokakuu 2025 vol. 1. Ystävä kävi kylässä ja lähdettiin maastoon seikkailulle. Kysyin, että haluatko tehdä lyhyen vai pitkän maaston, ja lopulta maasto venyi neljään tuntiin. Ystävä ei muuten ratsastele, mutta hienosti pärjäsi, vaikka maastot eivät…