Lokakuu 2025 vol.2
Kylläpäs sitä ahkerasti nyt kirjoitellaan blogia, kun tulee kaksi tekstiä kuukaudessa, jopasjopas…
Ratsastuskenttä tuli virallisesti vihittyä käyttöön, kun sain vetää ensimmäisen ratsastustunnin. Slepe palveli hienosti opetusmestarina. Molemmat poitsuthan on kentällä asteen tahmaisempia, ja Slepe kun on tuollainen hitaasti syttyvä valtamerilaiva jo muutenkin, niin vähän jännitti, että mitenhän sujuu. Alkutahmeuden ja sisäänpäin puskemisten (ja peräti kammokulman ”säikkyminen”=protestoinnin) jälkeen alkoi pikkuhiljaa sujua. Tehtiin alkuun pohkeenväistöä, sitten pysähdyksiä ja peruutuksia. Yhdistettiin pohkeenväistö ajatus tarkkoihin kulmien ratsastamisiin ja pysähdysten ja peruutusten jälkeen siirryttiin tehokkaasti raviin. Tätä jumppailtiin ja oli tosi kiva lopussa nähdä, miten Slepe alkoi laskea päätään ja maiskutella huuliaan, sillä oli selvästi mukavaa. Ratsastajalla oli ihanan pehmeät otteet ja tosiaan ratsasti hyvin istunnalla, eikä hetkauttanut, vaikka mentiinkin vain ratsastusvyöllä (ja riimusuitsilla ilman kuolainta).
Vielä en ole uskaltanut paljoakaan kenttätunteja mainostella, mutta ehkä tästä voi jo rohkaistua ainakin jonkunlaiseen tuntitoimintaan. 🙂 Toki maastoilut ykkössijalla.
Muita kuulumisia: Meillä on nyt kolme lammasta. Päkä, Ella ja viimeisimpänä tulokkaana Irma, joka sai heti lihavan kuntonsa takia lempinimekseen Irmapallo. Irma oli karannut teuraskuormasta ja etsi kotia. Laumassa vaikuttaa olevan tosi nössykkä. Vaikka koon puolesta voisi toiset helposti jyrätä, en ole kertaakaan nähnyt, että puskisi kumpaakaan. Ja onneksi vanhat leidit otti sen hyvin vastaan. Päkää piti pitää vähän silmällä, kun on kuulemma yleensä melko tossukka, mutta kun ei Irma haastanut ollenkaan, meinasi se ihan innostua, kun pääsi kerrankin vähän uhittelemaan. Otti oikein vauhtia puskuun, mutta pysähtyi useimmiten vähän ennen törmäystä. Tosi nopeasti kuitenkin tilanne rauhoittui. Irma on tosi rauhallinen kaveri, kesympi kuin luulin, mutta aika, miten sen sanoisi ”ilmeetön” möllöttelijä. Kun menee viereen ja silittää, niin häntä kyllä heiluu vimmatusti! Ei kuitenkaan samalla tavalla hakeudu (ainakaan vielä) hellittäväksi, niinkuin Ella ja Päkä. Aika näyttää, millainen persoona siitä lopulta kuoriutuu. Toivottavasti ei kuitenkaan karkailijaa. Se nimittäin juoksi aika nopeasti sähkölangoista läpi kuin mikäkin tankkeri. Lihavuutensa takia sain sen kuitenkin juostua kiinni! Nyt ovat aitassa ja pääsevät ulos seuraavan kerran keväällä. Josko temput olisi unohdettu siihen mennessä.
On taas palattu normaaliaikaan; mikä helpotus! Kummasti tuntuu, kuin olisi enemmän aikaa tehdä asioita. Ollaan saunottu ahkerasti puusaunassa ja laitettu pihaa ja eläintiloja talviteloille. Kanat on päässeet uuteen kanalaan, johon tuppaantui (hups) myös muutama viiriäinen. Ne onkin ainoita, jotka tällä hetkellä munii, kun muilla on sulkasato ja mikälie mieltä painaa, kun ei munia tule. Kaikenlaista on kokeiltu. Olkoot kanat luksuskanalassa onnellisia ja jääkööt minä ilman munia, mitäpä tuosta! ;D Sain myös uuden kukon, ja voi mikä nössykkä se onkaan.. Kanat olleet vissiin liian kauan ilman kukkoa talossa, kun pistävät niin kovasti hanttiin. Vähän toki nuori kukkosyksilö vielä, ehkä se siitä vielä karaistuu. Todella herttainen ja kesy luonne kyllä ihmiselle, tänään se istui kädellä ja tyytyväisenä naksutteli nokkaansa silityksille. Kukaties, seuraava kuvauskukko meitille?
Lokakuu 2025 vol. 1.
Ystävä kävi kylässä ja lähdettiin maastoon seikkailulle. Kysyin, että haluatko tehdä lyhyen vai pitkän maaston, ja lopulta maasto venyi neljään tuntiin. Ystävä ei muuten ratsastele, mutta hienosti pärjäsi, vaikka maastot eivät olleet aina mitään helpoimpia! Sanoinkin jossain metsäpuskaosuudella, että tällaista kokemusta et sitten saakaan missään muualla… 😀 Hirvikärpäsiä oli jonkin verran, mutta ne kiusasivat lähinnä Slepeä ja jättivät meidät muut rauhaan. Maastot täällä uudessa paikassa ovat kyllä tosi monipuoliset, enkä ole kuitenkaan vielä päässyt kuin riipaisemaan pintaa uusien reittien etsimisessä. Hepat vaikuttavat olevan myös tosi innoissaan aina vaihtuvista poluista ja Slepe erityisesti on ollut tosi reipas (no, ne hirvikärpäset saattaa avittaa myös asiaa).
Reissun aikana nähtiin teerikoiras, kettu, hirvi ja yksi myyräkin meinasi jäädä Slepen kavion alle… Ketään muita ei sitten nähtykään! Ruskakin oli tällä reissulla jo aikalailla parhaimmillaan. Onneksi otettiin edes pienenpienet eväät (pari banaania, vissy…) mukaan, kun aluksihan oli tosiaan ajatus, että tehdään sellainen parituntinen lenkki! Ja 17 kilsaa myöhemmin… XD Oli nälkä! (sipsiä kului kotiin päästyämme aika tahtiin, kun piti saada SUOLAA!). Illalla päivän kruunasi hyvän ruoan lisäksi puusauna pehmeine löylyineen.
Seuraavana aamuna käytiin vielä lyhyt verryttelymaasto läheiselle mäelle ja ai että, mitkä näkymät ja värit! Pitää mennä kameran kanssa tällä viikolla nappaamaan kuvat, joista ehkä enemmän vielä välittyisi fiilis paikasta. ❤
Videokoosteelta vielä tunnelmia noiden kahden päivän retkistä. ❤ Videon musat Jukka-Pekka Miettisen käsialaa.
Elokuu 2025
No nyt on kotiuduttu Pertunmaalle. Välillä sitä miettii, että miksen ole saanut jo yrityksen hommia pyörimään täällä täysillä, kun puitteet on niin hyvät, ja sitten muistan, että hei, olen asunut tässä uudessa kodissa vasta muutaman kuukauden… Ehkä voin antaa itselleni aikaa tottua ja tutustua kaikkeen. Luovia ideoita siis on, mutta toppuuttelen itseäni vielä. Eikös se niin ole, että vuoden päivät pitää uudessa talossa asua, ennenkuin alkaa tekemään mitään ”radikaalia”.
No, alettiin toki heti rakentamaan uutta kanalaa, että ei sillä…
Kaikki eläimet (niinkuin ihmisetkin) ovat olleet tosi tyytyväisiä uuteen kotiin. Ja täytyy kyllä sanoa, että on ihanaa, kun hanasta tulee paineella vettä, ilmalämpöpumppu puhaltaa ja vihdoinkin on asianmukaiset tilat eläimille! ❤ Ai että! Ei siis ole harmittanut edes järven rannasta luopuminen, onhan tuossa onneksi lähellä aivan upea ja kirkasvetinen Suontee! ❤ Ollaan siellä käyty kesän kuumilla heppojenkin kanssa viilentymässä. Safir varsinkin oikein pörisee innosta ja rohkenee mennä jo aika syvällekin! 🙂 Slepe perinteiseen tyyliinsä tekee vaan ”pakollisen” eikä mitään ylimääräistä! 😀
Naapurit on ihania, ja saatiin eräiltä lupa ratsastella viereisillä pelloilla. Käytiinkin sitten vähän testailemassa laukkaa ja ponit ei vielä ihan hiffanneet oikeaa suuntaa, vaan puskivat tielle päin. Safirkin turhautui muutaman kerran ja kokeili ihan shettiksenä, josko ratsastaja vaikka voisi poistua nopeaa reittiä… (ei voinut). Hauskaa oli! Ensikerralla varmaan jo vähän siistimmin päästään nauttimaan laukan hurmasta! 😀 Pienenä sivuhuomautuksena, mentiin ilman satulaa ja ”suitsinakin” oli vain riimut, joissa ohjat. Että on nuo pollet aika nöyriäkin! 😀 ❤
Lopuksi muutama söpö puputtikuva uudesta (karkaamisen täydellisesti estävästä) kanitarhasta. Tai no, on siellä nyt kaiveltu isoon tarhaan aika hieno tunneli, jota pitää vähän seurailla, ettei tunneliverkosto lähde laajenemaan vääriin suuntiin. 😉
Seuraa siis hieman ehkä tylsistyttävää kanihöpinää! Voit halutessasi katsoa vain kivoja kuvia! ;D
Pipetööri ja emonsa Hertta-mummo. Pipetööri oli alunperin nimeltään Ilona, mutta koska hän on luonteeltaan aika kaukana iloisesta, vaan on enemmänkin aika kärttyinen ja tempperamenttinen persoona, on hän saanut nimekseen Tirehtööri-Pipetööri. 😀 Hertta on kyllä oikein nimensä arvoinen mummeli, joka pyörii jaloissa melkein liiaksi asti.
Heinäkuu 2025
Askellajiratsastuksen SM-kisat Ypäjällä, finaalipäivä 13.7.
Päätettiin veljen kanssa lähteä kokemaan, mitä on suomalainen askellajiratsastus ja kun kisat oikeen Ypäjällä, niin odotukset oli aika korkealla. Vertailuksi olisi ehkä pitänyt mennä myös muina päivinä, koska tuli itselle todella isona järkytyksenä, miten pienet piirit ja porukka askellajihommeleissa oikeasti Suomessa on. Siis tuntui, kuin oltaisiin tulossa johkin seurakisoihin, vaikka kyseessä oli Suomenmestaruus! Ehkä muina päivinä porukkaa oli enemmän, kun oli karsinnat.. tosin olisin luullut, että katsojaa olisi ollut enemmän, saati että olisi kuvattu telkkariin? 😀 Mutta tulipahan sivistettyä itseä lajin tilanteesta Suomessa.
Muutama kehitysehdotus nousi mieleen kisoihin tullessa: Missä kaikki kyltit tienvarressa? Pitää lähteä oletuksesta, että kaikkia kiinnostaa laji, jos haluaa, että edes jotain kiinnostaa! Ja olisi ollut kiva, jos olisi saanut käteensä vaikka pienen paperin, mitä tapahtuu missä ja milloin. Lisäksi itse olen aika ummikko kisoihin liittyen, niin olisi kiva, kun sellaisessa kuvitteellisessa panfletissa kerrottaisiin mm. kaikkien luokkalyhenteiden merkitys! Toki googlettamalla ja kaivelemalla tämä löydettiin netistä, mutta hei, tämä kertoisi taas siitä että lajia halutaan tuoda muillekin, kuin niille sisäpiiriläisille, esiin! :=) Ymmärrän toki, jos laji on näin pieni Suomessa, että ei ole rahaa… Mutta ainakin itse tarjoudun vaikka suunnittelemaan kyltit ja panfletit vapaaehtoisena ja tulostaa voi varmaan ihan kotikoneella ja senkun laminoi ja nikkaroi tienvarteen… ;=)
Nojoo, kuitenkin, tunnelma oli kiva, rento ja rauhallinen. Alueella sai liikkua vapaasti eikä ollut tungosta. Penkit olis ollu kiva, aika moni (vissiin konkarit tai ne sisäpiiriläiset) oli osannut tuoda oman retkipenkin mukanaan, mutta eihän sellaista tällainen ummikko tiennyt, että pitää tuoda oma tuoli. 😀 Oli siellä vähän katsomopaikkojakin, mutta löydettiin kiva kulma, mistä näki hyvin kaikkiin suuntiin ja linnoittauduttiin siihen. Onhan se terveellisempää seistä, hei, nuori ihminen!
Parhaiten mieleen jäi passin nopeuskisa, se on aina hienoa katsottavaa, sekä nopeat töltit, varsinkin, kun yksi kisaajien hepoista oli aivan loistava, saikohan se pisteeksi peräti yhdeksikön nopeasta töltistä, ja se kyllä erottuikin joukosta edukseen! Hienoa katsottavaa. Käyntien seuraaminen oli myös yllättävän viihdyttävää, kun ei se kuitenkaan ole niin itsestäänselvää, että hevosella on hyvä käynti! Onneksi Slepellä on maailman ihanin käynti! XD Paljonkohan se saisi käyntiluokassa pisteitä. ;D
Iltapäivää kohti pystyi jo puhumaan kisatunnelmasta. Oli ihanaa nähdä erilaisia, -näköisiä ja -kokoisia islanninhevosia ja hyvässä hengessä laatuarvosteltiin niiden askellajeja ja kuunneltiin, pääsikö tuomareitten kanssa samoihin lukuihin pisteissä! 🙂 Innostus omien hevosten tavotteellisempaan ratsastamiseen nosti päätään myös, nytkun omalta pihalta löytyis ratsastuskenttäkin, niin siihen olisi paremmat mahdollisuudetkin. 😉 Mistä sitä tietää, jos vaikka joskus Safirin kanssa mennään kokeilemaan (sekoilemaan) N-sarjaan ( eli vissiin sellaiseen vapaaseen luokkaan?), tosin pitäisi ensin saada hommattua se BE-korttikin…
Ajomatkalla takaisin oli kolmetuntia aikaa lähteä laukalle suunnitelmissa muutenkin Safirilla kisaamisesta omaan ovaalirataan! XD Joopajoo.
Mutta kiva reissu kaikinpuolin, kehitysehdotuksien määrästä huolimatta. Pitää ehkä tarkentaa, miksi tässä postauksessa on tällainen kehityslista, koska en todellakaan pidä valittamisesta, eikä se ole tarkoitus; me kun ajettiin kolme tuntia/suunta, että päästiin katsomaan kisoja. Oltiin kisapaikalla klo 8 reikäreikä (eli herättiin viideltä) ja lähdettiin neljältä iltapäivällä ajamaan takaisin. Oli aika korkeat odotukset siis kisatunnelmasta ja lajin arvostuksesta Suomessa. Ja koska oma arvostus lajia kohtaan on korkea, (vaikka olenkin ”vain tällainen” :D) niin tuli ehkä vähän järkytyksenä oikea todellisuus. Toki mulla ei ole kauheasti kokemusta mistään muistakaan hevoskisoista, niin voihan se olla, että ne on aina tällaisia, eikä sellaisia jääkiekkomatseja, mitä luulin. XD
Summa summarum, menisin uudestaan ja veli lähtis myös ihan vaan, koska on kiva nähdä issikoita ja hyvällä tunnelmalla varustettua kisaamista ja ehkä voin ensikerralla tarjoutua vapaaehtoisena viemään ne kyltit sinne tienlaitaan siinä toivossa, että laji kasvaisi Suomessa arvoisiinsa mittoihin! 😉
Kesäkuu 2025
Hyvästi Puolalahti, tervetuloa Ristolaan! Siirtovaellus ~30km+30km
Puolalahden kosteasta savimaasta Ristolan kuivaan hiekkamaahan. Sateinen keli helpotti kulkua ja yöpyminen korkealla paikalla vähensi ötökkäkuormaa. Suht rankat päivämatkat oli onneksi helppoa tienpohjaa ilman metsäseikkailuja ja käveltiin rauhaksiin hevosten ehdoilla. Slepe toki lähtee aina käyntiin pitkillä vaelluksilla ja Safir jää köpöjaloillaan jälkeen ja joutuu vähän ottamaan kiinni pikku ravipätkillä!
Toinen tauko; hevosten ja ihmisten viilennystä, ihanaa!
Tälläkertaa vaelsin eräopaskaverini Jennin kanssa, kiitos Jenni ihanan helposta seurasta, oot parasta reissuseuraa! Veli oli huoltojoukoissa, ja saatiin oikeen luksusvaellus hänen ansiostaan! Kiitos Miro ❤
Mirpin ansiosta meidän vaelluskuorma ratsastaessa oli todella kevyt (toisin sanottuna vain vesipullo ja (liian) vähän evästä). Miro toi kaiken tarvittavan yöpymispaikalle. ”Nerokas” idea kertakäyttögrillistä ei olis toiminut ilman huoltopakusta löytynyttä töhötintä. Sillä paisteltiin makkarat ja herkkusienet pekonilla ja sulatejuustolla. Ei olla Jennin kanssa kumpikaan mitään eräkokkeja, mutta ei nyt sentään sorruttu kylmään purkkiruokaan tällä kertaa…
Kun kerran oli huoltopaku käytössä (ja muuttokin tulilla) niin tavaran määrä taukopaikalle oli helposti ylimitoitettu! 😀 Hevosille vettä ja heinää oli ainakin yli tarpeiden, mutta parempi niin! Herkkuja unohtamatta…
Yöksi oli luvattu kovaa sadetta, joten hylkäsin suosiolla ajatukseni riippukeinussa nukkumisesta ja tunkeuduin Jennin telttaan. Miron pressun avulla saatiin vielä lisätilaa heinille ja muille tavaroille ja varmistettiin, että ei tuu vedet telttakankaasta läpi. Hepat taisi vaan nauttia sateesta.
Eka yö teltassa on aina eka yö teltassa, eli yöunet oli mitä oli. Jarkko puolisoni toi illalla meille vielä herkkuja ja Miro toi aamulla kahviakin. Kyllä meitä hemmoteltiin!
Toisen päivän vaellusosuudella aurinko vähän pilkisteli välillä. Pidettiin evästauko risunuotiotyyliin ja kyllä vaelluksella kaikki maistuu paremmalta… Päästiin hiekkateiltä enemmän metsäisille teille niin reittikin miellytti itseä enemmän. Eksyttiin kylläkin vahingossa sotilasalueelle, minkäs mahtaa kun ei siellä metsässä mitään kylttejä ole… Jätettiin kakat heille muistoksi ja kipitettiin äkkiä muualle. Hups!
Vaelluksen loppupuolella sitä aina toivoo, että jatkuisipa vielä… Toki oli myös ihana päästä perille! Ja ai että hepat oli tyytyväisiä! Pihatto otettiin heti omaksi ja tähän päivään asti sitä on käytetty ahkerammin kuin osasin itsekään odottaa (pimeään suojaan pääsee tehokkaasti paarmoilta pakoon!).
Hevoset on tykännyt uudesta kodista tosi kovasti. ❤ Ja niin me kaksijalkaisetkin! 🙂
Sysmän retkikohteista
Tulipa tuossa puheeksi yhden asiakkaan kanssa Sysmän nähtävyydet ja inspiroiduinpa siis tarinoimaan kaikille kiinnostuneille (nyt kun Sysmä, ihana Sysmä on jäämässä taakse, kun vihdoin pääsemme muuttamaan omaan kotiin) vähän Kammiovuoresta, Vintturista ja eräästä luolasta.
Kammiovuori ja Pohjois-Sysmä viihdyttää päiväretki- tai miksei jopa viikonloppuretkikohteena. Kammiovuoren reitille kannattaa varata vähintään kolme tuntia, niin ehtii rauhalliseen tahtiin kävellä koko reitin ruokataukoineen. Polku on selkeä, paikoin aika juurakkoinen, huipulla näköalat hivelevät sielua ja alavammilla mailla metsä on tunnelmallista kuusikko/sammalmätäs/menninkäismetsikköä. Lintan kiven luona voi levähtää penkillä hetkeksi. Kammiovuoren reitin varrelta löytyy katos, tulipaikka ja huussi.
Kammiovuoren reitillä väitetty Hiskiaan ”luola” (ja nyt seuraa ihan oma mielipide ja teoria tästä aiheesta) on kyllä ”oikeasti” Pienellä Kammiovuorella, etelämpänä. Kammiovuoren ”luola” saa reaktioksi lähinnä syvän ja epäuskoisen silmien pyöräytyksen. Muutama sana Pienen Kammiovuoren reitistä: luolalle ei kovin helposti löydä ilman paikallista opasta tai intoa suunnistaa. Reitti on tosi hieno ja sen kävelee n. tunnissa (kun tietää reitin). Polun alku on jäänyt metsäkoneiden jalkoihin, mutta syvemmällä metsässä sen juuri ja juuri erottaa. Näköalapaikkakin löytyy. Reitin kohokohta; kapea ”sola” johtaa luolalle. Paikalla on myös Geokätkö.
Kolmas Pohjois-Sysmän nähtävyys on Avosaaren kalliomaalaukset. Maalaukselle pääsee vesitse tai maitse. Meloen kannattaa retkeen varata nelisen tuntia. Hyvä lähtöpaikka on veneenlaskupaikalta Sysmän ja Luhangan rajalta. Avosaaressa maalausten edustalla on usein kyitä, eli kannattaa katsoa mihin astuu (tai mihin koira kuononsa tunkee).
Kammiovuoren ”kupeessa” sijaitsee muuten kuuluisa Yhden Lehmän Navetan Pubi, baari keskellä korpea. Täältä saat virvokkeita ja pizzaa. Samasta osoitteesta löytyy myös Vintturin Majoitus – tunnelmallinen vanha kyläkoulu tarjoaa tilavat majoitustilat ja hirsisaunan järven rannalta! Tässäpä siis mahdollisuus kokea paikallista taikaa! 😊
Huhtikuu 2025 kuulumisia
Surullinen talvi on vaihtunut luovaa intoa täynnä olevaan kevääseen. Valo tekee kyllä ihmeitä.
Ihanaa, kun kerrankin kevät on ajoissa.
Asuntoasiat eivät ole ratkenneet vieläkään. Enpä olisi koskaan uskonut, että asunnon hankkiminen voi olla näin pitkä, uuvuttava, turhauttava ja ennen kaikkea epävarma prosessi. Onpahan opittu sietämään kaikkia noita tuntemuksia, vaikkakin tässä vaiheessa (varsinkin kun ihana kevät ja kesä saapuu Puolalahteen) on haikeuden tunteet mahdollisesta muutosta (ja muutoksesta) nostaneet taas päätään. Lopulta paras suhtautuminen on ehkä ollut minkä tahansa lopputuleman hyväksyminen, kunhan asia ratkeaisi joskus – se helpottaisi tulevan suunnittelua. Mieheni sanoin; mikään ratkaisu ei ole huono – jäätiin sitten Puolalahteen tai muutettaisiin. Tässä kohtaa tuntuu siltä, että viimeinen prosessi asuntoasian kanssa on nyt itsellä käynnissä, sillä jos tämä(kään) talonosto ei onnistu, niin en jaksa vääntää enempää hetkeen. Paljon ajatuksia tähän asuntoasiaan liittyy ja pieni ihmetys siitä, miten tämä kaikki ”säheltäminen” lopulta pääsikin alkamaan varsinkin, jos päätös lopulta kuitenkin on se, ettei meille irtoa omaa paikkaa näillä kriteereillä… Nähtäväksi jää.
Luova kevät: Pää pursuaa kokeilunhalua mm. neulansilmäkameraan, betonitöihin, syanotypiaan, pimiötyöskentelyyn, kierrätyspaperin tekemiseen ja vaikka mihin muuhun kivien maalaamiseen ja ja ja ja… 😀 Loppua ei näy, toivottavasti. Yhden ihan perinteisen maalauksenkin tein tuossa maaliskuun puolella Flokia surressa, vaikkakin aiheeksi muodostuikin hevonen eikä koira.
Hepat voi taulun aiheesta huolimatta hyvin ja ovat olleet nyt kengättä yli puoli vuotta. Päänvaivaa meinaa aiheuttaa looppipuukon teroitus. Ja toisena vuolurutiini; meinaan olla aina ihan ”rikki”, kun 6-8 viikon välein vuolen molemmat kerralla ja muuten ei tule tätä vuolukuntoilua harrastettua. Nyt keväällä maan ollessa tosi märkä huomasin, että alkoi hepoilla olemaan mustia kohtia enemmän varsinkin Slepen kaviossa ja päätin siirtyä viikoittaiseen vuolu/raspaustsekkaukseen – ja totesin tämän tyylin olevan paljon mielekkäämpää. Tulee myös paljon parempaa jälkeä, kun tekee vähän virkeänä eikä paljon rättiväsyneenä. Eiköhän se puukon terässä pitäminenkin ala sujumaan kun joutuu väkisinkin teroittelemaan sitä useammin!
Kuviin tallentui kevättunnelmointia Herttamummopupun kanssa, hän pääsi maistelemaan vapaana ensimmäisiä ruohonkorsia talon edustalta. Rupikonnakin löytyi sammalmättäiltä, rannassa kurnuttaakin jo kovaääninen kuoro kumppaniehdokkaita!
Niin ja hei! Perinteinen pääsiäistapahtuma taas Liikolan seurojentalolla 19.5. klo 17-19, jossa ollaan heppojen kanssa taas viihdyttämässä lapsia! Tuu säkin! 🙂
Helmikuu 2025
Floki…
Tyhjyys ja hiljaisuus jäi sun jälkeesi. On kuin haamuraaja muistuttaisi kokoajan poissaolollaan. On niin kova ikävä. Olit maailman rakkain. Olit kaikessa mukana. Mun varjo. Terapeutti. Halusin suojella sua kaikelta ja siitä hetkestä kun lähdit mukaani katsomatta kertaakaan taaksesi rakastin sua ja pelkäsin sitä hetkeä, kun joudun susta luopumaan.
Meillä oli niin kivaa yhdessä. Meillä oli oma yhteinen kieli. Olit mun ensimmäinen oma koira. Opetit mulle niin paljon läsnäolemisesta, rentoutumisesta, rauhallisuudesta… Autoin sua pääsemään peloista yli. Autoit mua vaikeina hetkinä olemalla liki. Lohduttaja. Iltasin loksahdit kylkeen kiinni kuin palapelin palanen. Viileinä öinä lämmitettiin toinen toistamme. Suojelit mua yksinäisyydeltä. Hauskuutit ja piristit meitä. Toit niin paljon iloa meille. Yhdistit meidät.
Nyt en kuule sun tuhinaa enää. Et tuudita mua uneen vienolla kuorsaamisellasi. En saa enää herätä aamuisin rapsutellen sun lämmintä massua. Lattiaa vasten ei kuulu enää kynsien ropinaa eikä kukaan herää komentamaan poispäin kulkijoita. Ei ole ketään, jolle antaa banaaniherkkua.
Katson sun viisasta katsetta kuvasta ja muistelen sua. Kun istuit sylissä, voi miten tykkäsitkään olla mun sylissä… Millasta oli silittää sun silkkikupolia. Miten monta suukkoa saitkaan sille, ihme kun ei otsa kulunut kaljuksi!
Oon pahoillani, että suhun sattui viimeisinä aikoina ja etten pystynyt auttamaan sua. Toivon, että näkisin sut unissani tai viimeistään, kun oma elämä täällä joskus loppuu, voidaan vielä kohdata siellä paremmassa paikassa.
Rakas Floki ~2011 (Espanja)-21.2.2025
13.1.2025
ETSITÄÄN=OSTETAAN OMA KOTI:
Etsimme omaa paikkaa, joka soveltuu eläinten pitoon ja on omassa rauhassa, tärkeimmät kriteerit:
-väh. 2ha maata
-navetta tmv. kanojen pitoon ja rehujen sekä hevostarvikkeiden säilytykseen soveltuva tila, kunhan on ryhdissä!
-autotalli tmv. esim. pienkoneiden huoltoon soveltuva tila
-oman tien päässä, omassa rauhassa
-asuintalossa katto kunnossa
-asuintalossa muu(kin) lämmitysmahdollisuus kuin sähkö
-asuintalossa kaksi makuuhuonetta
-max.40min ajomatkan päässä Sysmästä tai Hartolasta
-jos vanha talo tai paljon rempattavaa, niin hinta kohdillaan, että saa lainaa!
Kaikki muu on plussaa, ylläolevat on tärkeimmät, mistä voi lähteä liikkeelle… Max. budjetti on 100t, huomioithan, että pankit eivät tällähetkellä myönnä lainoja kovin helposti maaseudun kiinteistöihin, eli jos talosi on vanha ja tarvitsee remonttia, niin sen pitää näkyä hinnassa… EI haittaa, vaikka asuintalossa olisi vessan sijasta pelkkä ulkohuussi, kylpyhuoneen sijaan vain ulokosauna tms. kunhan peseytyminen mahdollista.
Eli, jos sinulla on tarjota potentiaalista paikkaa, niin ota ihmeessä yhteyttä!
Alla oleva kuva on luotu tekoälyn avulla…
Tauon paikka
11.11.2024
Karkeasti laskettuna on kesäisin tullut ratsastettua n. 300km. Aloitin unelmoimani ratsastusvaellushommat vuonna 2021 yhteistyössä ihanan mahdollistajan, Starhillin Ninan kanssa. ❤ Hevoset sain alkujaan ylläpitoon yksityiseltä samana vuonna ja vuotta myöhemmin tuli pojat ostettua. Kesäksi pojat siirtyi siis ”työlomalle” Starhilliin ja sesongin ulkopuolella asustelivat mun kotona.
2020 syntyi idea Tepooojäven vaelluksesta, kun veljen kanssa vuokrailtiin Ninalla heposia päiväretkiin ja kokeiltiin reittiä järvelle. Seuraavana vuonna sitten alkoikin päivävaellukset ja reitti muokkaantui matkan varrella hieman ”tehokkaammaksi”. Hedelmällinen yhteistyö Tarja Lehtosen kanssa loi vaelluksesta luksusta!
Unelmia eteenpäin vei myös Arja Pulkka, jonka yhteistyöllä sain luotua 2 päivän vaelluksen Aurinkoniemeen. (Nyt Aurinkoniemen toiminta on loppunut, eli tämä vaellus jää historiaan.)
Vaelluksista sain oikeastaan vain hyvää palautetta. Positiivisia kehitysehdotuksiaksia tuli toki myös ja matkalla oppi paljon. Paras palaute toki oli, kun ryhmät olivat täysiä. Se kertoo, että retkistä on puhuttu hyvää eteenpäin.
Suurimmat kiitokset ansaitsevat toki hevoset, jotka meitä kantoi niin luotettavasti. Toki myös pari haveria mahtui näille 4 vaelluskesälle, solisluun murtuma sekä nilkan murtuma. Onneksi kuriiripalvelunakin toiminut oma veli toimi näissä ensiluokkaisen hyvin.
Iloinen olen myös, että sain suoritettua kengityskurssin, joka mahdollisti varmemman toimimisen vaelluksilla, koska kengäthän kyllä kului!
Jos kaikki kesät laskee yhteen niin ratsastuskilometrejä on kertynyt 1300km… Ja tuo summa on alakanttiin. Tuli nimittäin tuurailtua Ninaa olikohan se -22 talvella, kun hän mursi ranteensa. Sen (koko)vuoden ratsastuskilometrit lähenteli varmaan jo kahta tonnia, jos nyt en ihan valehtele! 😀
Vaelluksia tuli suunniteltua, valmisteltua, markkinoitua, organisoitua ja vaellettua jatkuvasti oman työn ohessa. Tämä vuosi on mennyt vielä niin, että opiskelin, yritin ja tein täyttä työviikkoa samaan aikaan. Eikä se mikään erityinen juttu sinänsä, mutta siihen kun pistää vielä päätyön ja oman elämän epävarmuudet rasitteeksi, niin pakka nimeltä uupumus on valmis. Nyt ollaan onneksi jo paremman puolella, mutta päätin silti pitää välivuoden pitkistä vaelluksista vuonna 2025. Päätökseen vaikutti toki myös mahdollinen tuleva muutto.
Toivon, että voin vielä aloittaa pitkien vaelluksien tekemisen uudella puhdilla sekä paletilla, mahdollisesti jopa (ainakin) yhden uuden hevosen voimin ja vakiintuneessa asumispaikassa. 🙂
Haluan kiittää kaikkia vaelluksilleni tähän asti osallistuneita ihania asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita sekä rohkaisijoita ja taustatukijoita! Teidän kanssa olen saanut toteuttaa unelmiani. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Sivuhuomautus: Sometauko jatkuu ja tuli itseasiassa poistuttua somesta kokonaan (FB, IG). Toistaiseksi aoin jatkaa näin ja uskoa siihen, että ilman someakin voi yrittää ja olla olemassa.
Kiitos siis sinullekin, joka luet blogiani! 😉
Kanivauvoja
17.6.2024
Tää kevät on ollut kanivauvojen aikaa. Esikko poiki 7 värikästä poikasta toukokuussa, joista 3 oli tyttöjä 4 poikia. Otin asiakseni keskittyä tosissaan niiden kesyttämiseen ja jokapäiväiset silittelysylittelyt on tuottaneet tulosta ja puputeista on kasvanut ihania lemmikkikaneja.
Poikasten äiti on siis Esikko; saksanjätticheck ja ranskanlupan risteytys ja isä Pyry, Mörkön jälkeläinen, meidän ykis parhaista pupuista, joka jouduttiin lopettamaan marraskuussa hammasjuuripaiseen takia. Pyryssä on rotuina siis isohopeaa ja uudenseelanninpunaista, jos oikein muistan.
Olinkin iloinen, kun yksi poikasista oli ottanut ylleen isoäitinsä mustan turkin. 🙂 Hän sai nimekseen Puolalahden Hattivatti. Tyttönä jää myös meille loppuelämäkseen. ❤
Toinen laumaan jäävä tyttö on äitinsä kopio, Puolalahden Vatukka. Hänen melkein identtinen sisar, Puolalahden Rohkelikko vähän tummemmalla selkäraidalla lähtee uuten kotiin kesäkuun lopussa. Uroksista meille jää asustelemaan ainakin Puolalahden Omar, toffeenvärinen jättikorva, joka oli tänä aamuna jo tutustumassa suureen maailmaan. Se oli siis karannut, kun häkin ovi oli jäänyt huonosti alareunasta auki. Onneksi palautus laumaan sujui muitta mutkitta. Hattivattikin oli ulkopuolella, mutta fiksuna tyttönä osasi itse palata häkkiin sisälle. Omaria joutui hetken etsiä, kun rohkeana poikana lähti juoksemaan häkistä päinvastaiseen suuntaan. Nyt on ovenkarmi vahvistettu, niin seikkailut saa odottaa, kunnes puput on sen verran isoja, etteivät enää pääse juoksemaan ulkoaitojen läpi.
Esikon nimi on napattu yhdesta lempikirjoistani Ruohometsän kansa. Tällä teemalla mennään myös kahden uroksen nimissä; Puolalahden Paatsama ja Puolalahden Ratamo, kaksi ruskeaa urosta.
Pahnanpohjimmaisena on Puolalahden Ruu, riistanruskea uros, joka on vähän hermoherkkä, mutta kesyyntynyt myös ihan hyvin.
Pipetöörin eli Ilonan vahinkopoikasia syntyi 10 kappaletta. Koskaan ennen ei ole käynyt vahinkoa ja harmi, että syyllinen oli Ilonapupun isä. Mitä netistä lueskelin, niin sukusiitos ei kaneissa onneksi ihan heti aiheuta haittaa, mutta siitokseenhan nämä puput ei kelpaa mitenkään. Tässäkin varmaan koulukuntia, mutta itse olen tosi tarkka sukusiitoksesta, jonka näkee jo siitäkin että risteytän eri rotuja, jotta geenipooli olisi moninaisempi. Lemmikiksi pyrin tätäkin poikuetta ensin myymään, mutta meillähän kaneja kasvatetaan myös lihaksi, eli luulisi, että syksyllä on pakastin täynnä.
Pienestä ”kanikatastrofista” huolimatta oon ollut tosi iloinen, kun kaneja on paljon ja saanut järkkäillä lisätiloja vanhan aitanpäätyyn uroksille. Siirsinkin jo Pyryn ja Zeuksen sinne ja saavat sitten omat urospoikasensa kanssansa kasvamaan kunhan vieruitusikäisiksi pääsevät. Pipetinkin ja sen poikaset siirsin vanhasta pesästä uuteen tilaan ja poikaset pistivät ihan leikiksi hetkeksi ennenkuin nukahtivat kasaan. Pipettikin oli varmaan tyytyväinen kun pääsi äitinsä Hertan hyysäämisestä.
Vuoden 2024 vaelluspäivät
Joulukuu 23
Ensikesän vaelluspäivät on päätetty, ja vaikka laitankin ne markkinointiin ja ns. myyntiin vasta ensivuoden puolella, niin julkaisen ne tänne, jos tätä kautta parhaat ”fanit” (:D) nappaa päivät kalenteriin ensimmäisenä.
1 päivän vaellukset 18.5. ja 25.5. lauantait (18.5. vielä vähän epävarma, kun jännnitetään kevään alkua)
2 päivän vaellukset: 1.-2.6. la-su, ja 15.-16.6. la-su.
8.-9.6. on myös yksi pidempi vaellus, jonka myin täyteen jo 23 kesällä eräälle porukalle, aika ihana juttu.
Hintojahan on valitettavasti jouduttu vähän päivittelemään, niinkuin on trendi nykyään kun kulut nousee. Toisaalta itse en näe vaelluksia kalliina, kun ruoat, puitteet ja maastot on niin upeita ja ryhmäkokokin on pieni. ❤
Tervetuloa vaelluksille, lisäinfothan löytyy pääsivuilta. 🙂
Sometauko; olen kuitenkin olemassa
Marraskuu 2023
Viimeaikoina some ja somettaminen on alkanut ahdistaa niinkin paljon, että tavallaan poistuin somesta. Pakolliset jutut pääsen tietokoneelta käsin tekemään yritystililleni, mutta tosiaan vain, jos on pakko. Mitään en olekaan nyt julkaissut moneen viikkoon, eikä ikävä somemaailmaan ole ollut. ”Vieroitusoireisiin” olen pelannut kännykällä pasianssia.
Ratsastusasiakkaita on ollut vähänlaisesti, tiedä sitten johtuuko omasta somepassiivisuudesta vai ihan vaan ihmisten taloustilanteesta. Kovasti pohtinut viimeaikoina, voiko oikeasti mun alalla yrittää, jos ei kokoajan ole somessa näkyvillä? Tai jos ei oikein muutenkaan halua olla näkyvillä.
Katsotaan palaako vielä puhti somen osalta vai keksinkö uusia ratskaisuja näkyvyyshaasteisiin…
Kiitos kaikille, jotka meikäläisen matkaa ovat seurailleet ja olleet muuten mukana!
Siirtovaellus Syksy 2023 Ravioskorpi- Kalho (Honkapirtti) – Taipale
Tajusinpas, että olin ihan unohtanut kirjoittaa viimeisimmästä siirtoratsastuksesta, että miten meni. No, elossa päästiin perille. Nythän suurin osa tapahtumista on jo haihtunut mun hatarasta päästäni, mutta josko nyt löytäisin edes kuvamateriaalia katsottavaksi. Ainiin! Siihenhän se silloin kirjoitus tyssäsi, kun jäin hinkkaamaan videomatskuja turhan tarkkaan. No, tarinat jatkossa ensin ja todistusaineistot sitten joskus!
Päätettiin ratsastaa sama reitti kuin keväällä, koska Honkapirtissä on sauna, ja sehän ratkaisee. Sää oli onneksi tosi kiva ja lämmin. Lähdettiin hyvissä ajoin Starhilliltä, hepat lähtivät meidän mukaan ilahduttavan tyytyväisinä, vaikka laumaa varmasti tuleekin ikävä. Slepe on aina siirtovaelluksilla superreipas (ainakin sen mittapuulla), eikä malttaisi pysähdellä. Pidettiin kuitenkin pitkä tauko Tepoojärvellä, otettiin hepoilta ihan kaimat pois, käytiin kahlaamassa ja he pääsivät piehtaroimaan hiekalle – kutittavat hirvikärpäset sai kyytiä!
Me kaksijalkaisetkin pidettiin evästauko, jonka aikana Slepe onnistui solmimaan itsensä riimunnaruun ja piti käydä pelastamassa.
Tepoojärveltä jatkettiin Kalholle päin kivoja maastoja – enimmäkseen taisi olla moottorikelkkareittipohjia. Sekoiltiin metsässä vaan pieni pätkä, kun piti ”oikaista”.
Kalholla tehtiin hepoille aitaus ja moni kyläläinen kävikin heppasia moikkaamassa. Päädyttiin väsyneinä ja epäsosiaalisina vain kyyläilemään vierailijoita isoista ikkunoista samalla köyhiä eväitä natustellen; olin nimittäin suunnitellut ruokapuolen itselleni vähän laiskasti. Onneksi veljeltä liikeni avustusta.
Vaelluksilla haastavinta mulla on rauhallinen uni, kun jännitän ja käyn jatkuvasti tarkistamassa, onko ne poitsut siellä vielä paikalla. Koskaan ei ole mitään vaelluksilla onneksi käynyt ja nyt sain jo vähän luotettua heppojen pysyvyyteen ja siis nukuttua.
Aamusella syötiin ihan rauhaksiin aamupalat, suoritettiin siivoukset ja aitauksen purkaminen. Hepat ja varsinkin Slepe olikin jo ihan malttamattomana lähdössä, reittikin niille tuttu keväältä, että ei tarvinnut paljoa kertoa suuntaa.
Toisen päivän osuus oli lähinnä rauhallisia hiekkateitä kohti Hotilaa, jossa evästauko vanhalla myllyllä (eväät vaan olivat vähän lopussa). Matka tuntuu heti pitkältä, kun ei ole kuin hiekkatietä edessä, ja olihan tämän päivän osuuskin ainakin 30 km. Kaikista matelevin osuus oli Ylemmäistentie, joka vaan jatkuu jatkumistaan… ”Oikaistiin” taas loppusuoralla ja tällä kertaa onneksi toimivasti, vaikka pieni osa olikin sellaista ryteikköä, että ei jestas (+hirvikärpäsiä ilma sakeana)!
Viimeinen kilometri oli tuttua metsämaastoa. Kotipihassa satulasta alas tullessa oli meikäläisenkin paikat jo vähän hellinä. Vaikka turha se mun on valittaa, kun hepat tekee suurimman työn, kiitos heille. Ja toki veljen kärsimysvaellus, kun ei muuten ratsasta kuin näissä meikän järjestämissä siirroissa! 😀 Hepat pääsivät pikapikaa laitumelle, jossa ensitöikseen raivokas piehtarointi auttoi pääsemään eroon hirvikärpäsistä. Olisipa se mullekin noin helppoa.
Lisäilen kuvia/videoita myöhemmin. 🙂
Tainionvirta päästä päähän 22.-23.7.2023
Lähdettiin Koskenniskan veneenlaskupaikalta klo 13.45. Vuokrasin kajakin Kanoottivuokraamosta Hartolan Miikka Kähöseltä. Paljon helpompaa, kun joku muu hoitaa kajakin kuljetukset, varsinkin, kun lähtö- ja päätöspaikka on eri.
Ensimmäiset 2 tuntia olikin itselle ihan tuttua, kun tulee juurikin tuota Koskenniska-Hotila väliä vedettyä porukalle. Se on kyllä meikäläisen lempparipätkä Tainionvirrasta, eniten virtauskohtia ja kuin kirsikkana kakunpäällä Vanhansillankoski. Lehmätkin oli laitumella sosiaalisia ja tutkailivat meitä rantatörmäällä uteliaina.
Hotilan padolla pidettiin pieni evästauko ja ihasteltiin kaunista patoympäristöä. Huussikin oli ihan luksusluokkaa; oli siistiä, vessapaperia ja käsidesiä.
Melontakaluston kantomatka taitaa Hotilan padolla olla kaikista pisin. Ennen evästaukoa kajakit tuntui kevyiltä, tauon jälkeen voimat oli karanneet vatsalaukkuun ja ähistiin huomattavasti enemmän. No, matka pääsi kuitenkin jatkumaan Kirveskoskelle.
Kirveskosken padolla on ehkä kantomatkoista haastavin kohta, kun on tienylitys, ylä- ja alamäki ja tieaidan alitus, vaikka matka ei olekaan pitkä. Oltiin mekin siinä hetken liikenteen tukkeena säheltämässä. Onneksi ei ole vilkas liikenne ja autot liikkuu hiljaa. Padon jälkeen on aina hauska meloa virtauskohtaan ottamaan vähän vauhtia. Tähän mennessä ollaan muuten nähty lähemmäs 20 haikaraa! Loppukesän ja alkusyksyn melontareissuilla on kyllä melkein varmasti hirveä määrä haikaroita Tainionvirralla ja paras paikka niitä nähdä on juurikin Koskenniemen Campingin ja Hotilan väli.
Saavumme Joutsjärvelle, jossa ei onneksemme tuule suuremmin, pientä ristiaallokkoa, joka ei melontaa haittaa. Haavistonniemen laavu löytyy helposti ja rantaudumme noin klo 18. Ranta on söpö, matala joskin mutapohjainen ja lumpeinen. Laiturikin löytyy. Ja taas hieno huussi! 🙂 Kaksi tulipaikkaa jää nyt palovaroituksen takia käyttämättä. Ripustelemme riippumatot parhaille paikoille ja alamme väsäämään kanttarellikeittoa höystettynä porkkanoilla, kuivalihalla ja oman maan perunoilla. Nam!
Riippumatto on vasta toista kertaa käytössä ja viimekerrasta oppineena olen hommannut alustan eristämään kylmää paremmin. Toki meikän makuupussi kaipaisi päivittämistä (se on ollut mulla jostain 10 vuotiaasta asti) ja olenkin varautunut kunnon villakerrastolla yöhön. Piirrän hetken maisemaa ja luen Philip Pullmanin Kultaista kompassia, joka yllätti koukuttavuudellaan iloisesti. (Yleensä luen samoja fantasiakirjoja uudestaan ja uudestaan.)
Yö tuli nukuttua yllättävänkin hyvin ja lämpimästi. Aamupalaksi pikapuuroa, hedelmää, keitetyt kananmunat ja omena. Loppupäiväksi ei olekaan kuin Alpenin myslipatukoita. Vettä olin varannut koko reissulle 2litraa ja 1.5 jäljellä.
Seuraavaksi ihastelemme Nuoramoistentien siltaa, Vanhansillantien siltaa ja Maatiaiskosken patoa. Nyt saakin meloa ihan padon reunaan kiinni ylityspaikalle. Melontakaveri törmäsi tuttuihin ja päästiin ihan sisävessailemaan tässä välissä. Kaunis on tämäkin pato.
Sitten onkin edessä hampaiden kiristelyä Nuoramoisjärven vastatuulessa. Meikälle järviosuudet on aina haastavia, kun tuntuu, että ei etene eikä melontaa voi lopettaa hetkeksikään, kun heti valuu tehty työ hukkaan. Lasken jokaisen kauhaisun ja kuvittelen olevani kone ja 40min jälkeen järvenselkä onkin ylitetty.
Saavumme Virtaalle ja padon ylityksen jälkeen jokiosuus alkaakin olla ohi ja väylät levenevät. Pysähdymme ihastelemaan upeita lumpeenkukkaryppäitä. Kaislikon seassa on vielä ihanat tyynet hetket ennen viimeistä rutistusta sivuaallokossa. Vasen käsi joutuu tekemään enemmä hommia kajakin suorassapitämiseen, kun evä ei tullut mukaan. Alkaa jo mukavasti tuntua lihaksissa tämä viimeinen etappi.
Campingin rannassa olemme 13.45. Päivämatkat olivat 20km ja 23km, jotka meloimme 4,5h ja 5h ajassa. Kajakki oli mun mieleen, eteni hyvin aallokossakin ja oli muutenkin näppärä, tavarat mahtui hyvin ja ne sai kajakin sisään suojaan. (vrt. viimekerralla meloin Tainionvirran ilmatäytteisellä pikkukajakilla ja aikaa kului 8h(Koskenniska-Nuoramoisten silta)+6h (Nuoramoisten siltaa-Camping Sysmä)).
Kauhee nälkä: suunta kohti Fantasiaa ja Bella Pollo-pizza kohti suuta. En muista millon pizza ois maistunu niin hyvältä.
Kevään 2023 siirtoratsastus (toukokuu)
Lähdettiin taas veljen kanssa ratsastamaan hevosia Ravioskorpeen helatorstain aattona 17.5. Keli oli ollut koko viikon tosi aurinkoinen ja kuuma, mutta lähtöaamuna oli virkistävän viileää ja pilvistä. Valitsin tälläkertaa ihan eri reitin kuin yleensä, eli lähdettiinkin Hartolan kautta Ylemmäistentietä kohti Tainionvirtaa ja Hotilan myllyä. Haluttiin mahdollisimman kiireetön reissu; viimevuonna tuli vähän kiire, kun lähdettiin aika myöhään ja pimeä meinasi nielaista meidät. Keväällä ei tietysti samaa ongelmaa ole, mutta ratsailla oltiin jo klo 6 aamulla.
Aloin unelmoida villapaidasta jo muutaman kilsan jälkeen. Kuumat kelit oli tehnyt mun vaatekerrastoarviointiin pienen mokan. No, niillä lahjoilla mennään mitä on annettu.
Eka päivä sisälsi siis hyvinkin paljon hiekkatietä ja maalaismaisemaa. Saavuimme Kalhon Honkapirtille klo 13, jonne olimme tuoneet mm. aitaustarvikkeet edellisenä päivänä. Teimme aitauksen, langat jäi vähän vajaiksi, mutta onneksi on kiltit hepat. 🙂 Loppuilta meni rentoutuessa nojatuoleissa, katsellessa kännykältä Hobittia ja saunoessa (luksusta!).
Nukuttiin tosiaan lattialla (no, Mirppi torkkui nojatuolissa niskantappoasennossa), niin yöunet oli toki vähän katkonaiset. Viideltä nousin ylös siivoomaan ja pakkailemaan. Seiskaan mennessä oltiin purettu aitaus ja valmiita jatkamaan matkaa. Päivän maastot oli kyllä omat lempparit, kun löytyi oikeen kiva ja pehmeä kelkkareittipohja.
Tepoolla perinteisesti käväistiin kahlaamassa tulvivassa järvessä, kovassa tuulessa. Pidettiin pieni tauko vähän suojaisammassa paikassa puiden seassa järven toisella puolella. Riisipiirakat meinasi mennä parempiin suihin (Safir!).
Edettiin tosiaan tosi rauhaksiin tällä reissulla jo ihan veljenkin takia, kun hän niin tykkää vuoden ratsastustauon jälkeen lähteä näille kärsimyspyhiinvaelluksille. 😀 Kyllä se meitsilläkin viimesellä kolmella kilsalla alkoi vähän jo kankkua kolottaa. Päivämatkat oli n. 30km eli yhteensä n. 60km ratsastettiin.
Ravioskorvessa odotti kaverit ja hepat esiintyi (varsinkin Safir) häntä tötteröllä ihanille tammoille.
Haikein fiiliksin, jätskiä palkinnoksi ja illalla relaksanttia ja panadoolia migreeniin, tulihan ne lihasjumit sieltä!
Syyssiirtoratsastus Ravioskorpi-Tikkala-Taipale vol. 3
Syyskuun 17. lähdimme Starhillistä klo 14. tallikissan saattelemana. Keli mitä mainioin. Sataa alkoi vasta viiden maissa. Kahdekan maissa päästiin Tikkalan nuorisoseurantalolle, jossa yövyimme. Tuntui kyllä aika luksukselta päästä 23 asteista ilmaa puhaltavan ilmalämpöpumpun alle kuivattelemaan ja lämmittelemään!
Majoituimme siis lattialla (tai no, pöydillä) ja nukuimme ah niin pehmeillä (not) retkipatjoilla koiramaiset unet. Ensikerralla lähtee mukaan paremmat alustat! 😀
Aamulla kuudelta ylös siskon (siis minun) räväyttäessä ystävällisesti kattovalot päälle (”mitäpä tässä nyt enempää kituuttamaan”) ja purkamaan heppojen aitausta. No, kyllä me aamupala syötiin ihan rauhassa.
Sateinen sunnuntai alkoi kirkastua vasta ihan muutaman kilsan päässä kotoa. Sateenkaaria nähtiin pari. Niin ja matkaa kertyi yhteensä about 60km.
Oli kivaa, oikeesti!
Vaelluskesä 2022
Laskeskelin tässä huvikseni ratsastettuja kilometrejä vaelluskesältä ja summaksi sain n. 420km! Tähän on laskettu yhden ja kahden päivän vaelluksien lisäksi Starhillissä tekemäni lyhyemmät 1-2 tunnin retket. Tätä kirjoittaessani on vielä viimeinen Tepooretki ratsastamatta 10.9.
Suositun vaellus on ollut kokopäivän Tepoovaellus yhteistyössä Pitopalvelu Tarja Lehtosen ja Vaellustalli Starhillin kanssa. Tänä kesänä ekaa kertaa järjestetin myös kaksi 2 päivän vaellusta Hyvän Olon Aurinkoniemeen, jotka olivat myös täyteen buukattuja, mutta valitettavasti pari sairastapausta aiheutti, että porukka oli kuitenkin vajaa.
Tepooretkistä yksi peruuntui kuuman kelin takia, tai se muutettiin 3h iltamaastoksi ja yksi yövaelluskin tuli tehtyä. Se olikin omasta mielestä kaikista rankin, kun en mikään yökyöpeli ole koskaan ollut ja oltiin tallilla takaisin vasta yhden aikaan yöllä.
Kohta saan omat pollet kotiin ja ratsastus jatkuu edelleen omilla kulmilla yksityisten maastojen myötä. Onkin poitsuja ollut jo kova ikävä!
Ensivuodelle olen päässäni pyöritellyt viikon pituista vaellusta Ravioskorvesta Liikolaan ja takaisin. Olenkin saanut sille jo siunauksen tallilta ja pitopalvelulta, majoitus ja reitti vielä kaipaa vahvistusta. Katsotaan, josko saisin unelman onnistumaan!
Kuvat: Anna-Sofia VIrtanen @kara_karamelli (ig)
Kahden päivän ratsastusvaelluksen koostevideo v. 2022
Vuonna 2022 järjestin kaksi 2 päivän vaellusta Ravioskorvesta Hyvän Olon Aurinkoniemeen ja takaisin yhteistyössä Starhillin, Tarja Lehtosen ja Arja Pulkan kanssa. Molemmat reissut sujuivat oikein mukavasti. Ensimmäisellä vaelluksella kelit olivat melko lämpimät ja sen huomasi hevosista toisena päivänä – olivat aika väsyneen oloisia. Toisella vaelluksella ”satoi vain kerran” eli koko lauantain! No, hevoset olivat tyytyväisempiä siihen keliin.
Ratsastusmatkaa kertyi yhteensä n.50km per vaellus. Maasto oli vaihtelevaa metsä-, järvi ja maalaismaisemaa. Pysähdyimme Tepoonjärvellä viilentymässä ja Tarja Lehtosella syömässä. Aurinkoniemessä pääsimme uimaan ja saunomaan aitokiukaan hiljaisiin ja pehmeisiin löylyihin. Aittamajoituksessa tuli ainakin itse nukuttua erinomaiset unet molemmilla kerroilla.
Taipale-Tepoo-Ravioskorpi 13.-14.5.2022 Hevosten siirtoratsastus
Veljen kanssa lähdettiin Sysmän Taipaleesta liikenteeseen sateelta tuoksuvana aamuna, joka selkään päästyämme muuntautui lämpimäksi kesäpäiväksi. Testiin pääsi juurihankitut ISOT satulalaukut, jotka palveli ihan hyvin, tosin jouduttiin keksimään ylimääräisiä remmejä, kun laukkujen omat remmit olivat niin lyhyitä.
Ensimmäinen osuus Taipaleesta Terrikorven laavulle sujui rauhaksiin käveleskellen tuttuja reittejä. Hepat olivat tosi rauhallisella mielellä, toisin kuin viime syksynä; silloin Slepe kuopi kärsimättömästi ja turhautuneena joka pysähdyksessä.
Terrikorven laavulla pidettiin n. 20min tauko, jossa koitettiin huonolla menestyksellä juottaa hevosia purosta, joka oli heidän mielestään liian vaikeapääsyinen paikka. Onneksi pääsivät matkalla kuitenkin juomaan hyviksi havaitsemistaan lätäköistä. Hepat saivat satulat hetkeksi pois ja pääsivät piehtaroimaan sekä mutustamaan porkkanoita kaksijalkaisten hetken hengähtäessä.
Terrikorvesta jatkamme vähänkäytettyjä tienpohjia kohti Nuoramoista. Reitti muistuu mieleeni hyvin, eikä karttaa tarvitse paljoa tarkistella. Metsässä näemme merkkejä karhuista ja otinkin mukaani ns. karhukellon, jota kilistelen matkalla, sillä en halua törmätä karhuihin saati hirviin tällä reissulla. Ukkometsoja nähtiin kyllä, mutta onneksi eivät olleet kosiotuulella.
Kuljemme hiljaisilla metsäteillä ja parissa kohtaa poikkeamme metsään oikaistaksemme seuraavalle tienpätkälle. Välttelemme isompia teitä, joilla autoja voisi tulla vastaan; mukavampaa ja rennompaa menoa.
Vanhansillantiellä huomaan yht’äkkiä, että veljeni satulalaukuista on lennähtänyt makuupussi omia menojaan! Ei mitään käryä, missä kohtaa se on tippunut. Olisikohan Gopro tallentanut todistusaineistoa? No, sitä emme kuitenkaan lähde tällä reissulla etsimään, vaan katsotaan laavulla, mitä voidaan tehdä.
Saavumme Tepoolle ja käymme juottamassa hevoset järven rannalla. Yllätykseksemme järvi on tulvinut oikein huolella; rannoista ei ole merkkiäkään. Kahlaamme hevosten kanssa ja ne selvästi nauttivat viilennyksestä; polskuttelevat vettä jaloillaan ja turvallaan ja etenevät mahaan asti yltävässä vedessä korvat hörössä. Matalammassa vedessä Slepe päättää koittaa piehtarointia, onneksi veli ehtii hypätä selästä ja estää sitä kääntymästä kyljelleen satulalaukun päälle. Rytäkässä suitsetkin lentävät päästä. Onneksi mikään ei hajonnut, eikä ketään sattunut.
Jatkamme vedenvaltaamaa polkua laavulle, joka sijaitsee harjujen välisessä laaksossa. Laavun lisäksi alueelta löytyy taukotupa, puuvaja ja puucee. Hoidamme hevoset, teemme niille aitauksen ja sytytämme tulet avolaavulle. Ilta on kaunis ja herkuttelemme ylenpalttisilla eväillä. 6 tunnin ratsastuksen jälkeen minulla on vielä sen verran energinen olo, että käyn käppäilemässä lyhyen luontopolun harjun päällä, josta aukeaa upeat maisemat Tepoojärvelle.
Ripustan itselleni riippukeinun hevosten lähelle ja ennen nukkumaanmenoa haemme vielä lähijärvestä vettä hevosille. Ilta alkaa kovaa tahtia viiletä (yöksi luvattiin alimmillaan +3) ja minä käperryn makuupussiin riippumattooni veljeni vallatessa tuvan. Yöllä kuitenkin hiivin tupaan itsekin, kun kylmä alkaa kalvaa luita. Ei olisi pitänyt jättää villapaitaa kotiin. Tuvassa nukumme molemmat selkä lämmintä tiiligrilliä vasten ja nappaamme muutaman tunnin unet.
Hevoset alkavat yöllä remuta, ja käynkin jakamassa aitauksen kahtia. Se auttoi; molemmat hepat rauhoittuvat ja käyvät makuulle. Taisivat olla vähän ylivireässä tilassa.
Kylmän takia nousemme jo neljältä aamuyöstä tekemään laavulle aamunuotiota. Vähäisten yöunien filosofisen syvälliset aivot tuovat esille kysymyksiä kuten: Miksi hevosilla on turpa? Mitä jos hevonen olisikin lihansyöjä? Ja: Miksi hevosen pää on sen muotoinen kuin se on? Näihin kysymyksiin emme valitettavasti löytäneet vastauksia…
Nuotion lämpö ja kahvi tekevät terää. Lähdemme liikenteeseen 6.40 kaikki vähän väsyneinä, mutta silti hyvällä fiiliksellä. Matka taittuu parissa tunnissa Starhillin pihaan, josta laumatoverit jo huutelevat tarhasta. Poitsut pääsevät viereiselle laitumelle syömään vihreää, mikä on oikein hyvä päätös ahkerille. ❤
Me oltiin 16.4. 22 ilahduttamassa Liikolan seurojentalolla pääsiäistapahtumassa Safirin ja Sleipnirin kanssa. Lunta oli vieläkin aika paljon ja Slepe pöhkö innostui piehtaroimaan kesken talutuksen. Kaikki selvisivät tapahtumasta ehjin nahoin. 😀
Kuva: Heikki Helin
6.3.2022
Sain ihan huippumusat heppailuvideoilleni by muusikko Jukka-Pekka Miettinen! Olen kasaillut Goprovideoistani kokoon erilaisia pätkiä, mutta musapuoli harmitti. Toivoin musiikiltani samanlaisia fiboja kuin esim. Wardrunan Raido biisistä löytyy. Sain jotain parempaa!
Hevosten siirto: Ravioskorpi – Terrikorpi – Taipale
27.8.2021 – 28.8.2021
Siirsimme Safirin ja Sleipnirin veljen kanssa ratsastaen Ravioskorvesta Taipaleeseen. Yövyttiin yksi yö yksityisellä laavulla Terrikorvessa. Eihän siinä kamalasti unta tullut, kun Slepen täytyi pitää Safirille jöötä ja tömisteli menemään koko yön.
Tuli testattua uutukainen hammocki, ja ihan tykkäsin, vaikka sinne ns. pääseminen ja asennon löytäminen oli aikamoista ähellystä. Olise silti mukavampaa kuin maassa makoilu. Ja toki helppous ja pieni varustemäärä houkutti kokeilemaan. Jatkoon siis.
Ensimmäinen päivämatka oli pidempi, noin 30 km. Saavuttiin laavulla iltahämärässä ja tehtiin pikapikaa aitaus heppasille. Olin etukäteen tuonut laavulle kaiken tarvittavan varustuksen aitausten tekoon. Lisäksi toin hevosille heinää ja vettä, mutta laavun vieressä oli onneksi puro. Heinää olisi voinut ottaa enemmänkin kuin yhden paalin, koska laavun vieressä kasvoi hyvää ruokaheinää vähänlaisesti.
Ratsailla meillä oli messissä siis reput ja satulalaukut (kiitos lainasta Nina), jonne otettiin mukaan kevyttä ja välttämätöntä reissukampetta. Laavulle olin tuonut jo suurimman osan ruokatarvikkeista myös meille kaksijalkaisille.
Poikkesimme myös Tepoojärven rannalla, jossa hevoset ikävä kyllä innostuivat piehtaroimaan kamat päällä. Onneksi ei mikään hajonnut siinä sekoillessa.
Ekana päivänä lähdettiin toisaan kolmen maissa liikenteeseen ja laavulle saavuttiin yhdeksän ympärillä. Taukoja pidettiin reitin varrella yksi. Toisena päivänä ”heräiltiin” siinä viiden aikaan aamusta ja aamutoimien ja siivoilun jälkeen veikkaisin, että liikkelle päästiin seitsemän aikaan. Taipaleessa oltiin kymmenenjälkeen ja matkaa taitettiin ~20km.
Jännin hetki reissussa oli varmaan asfalttiosuudet. Jouduttiin hetki kävelemään Valittulantietä ja ohittavat autot eivät kamalasti hidastelleet. Pari autoa meni metrin päästä 80km/h. Eipä siinä, mutta rekkakin huristeli ohi niin, että Selepe vetäsi 180 asteen käännöksen suoriltaan. Ei kamalasti naurattanut. Sen jälkeen kyllä säikkyi jo autojakin, eikä ihme. Onneksi asfalttiosuus ei ollut pitkä ja päästiin nopeasti turvaan hiekkatielle. Liikenteen takia valitsin hiljaisen Katariinantien Liikolantien sijaan. Loppumatka olikin ihanaa metsämaastoa, vaikkakin osittain kovin kivikkoista. Tässä vaiheessa Safirin satulalukut pettivät toiselta puolelta ja tuli pieni säikähdysmomentti ja rodeopukki.
Koko reissun ajan hepoilla riitti hyvin menohaluja, oikeastaan olin oikein yllättynyt Slepen reippaudesta. Tiedänpähän nyt, että askellajien epäpuhtaus johtuu sillä lähinnä laiskuudesta, koska nyt viiletettiin tosi hyviä tölttipätkiä!
Reittivalinta osui ainakin omasta mielestä nappiin ja uskoisin käyttäväni samaa reittiä takaisin mennessä keväällä.
Kirjoittamani juttu Suomen Islanninhevosyhdistyksen lehteen 12/2021
Erikan seikkailut Islannissa
Jutussa kerron kokemuksistani työharjoittelujaksolla Riding Iceland vaellustallilla Pohjois-Islannissa Saltvikissa kesällä vuonna 2016. Opiskelin eläintenhoitajaksi Hyvinkäällä Hyriassa ja erikoistuin hevosiin. Kuukauden harjoittelujakso muuttui lopulta kolmen kuukauden työksi ja elämäni tähän asti upeimmaksi kokemukseksi.
1. toukokuuta: Matkapäivä
Istun bussissa ja mietin: Islanti on kyllä aika ihmeellinen maa. Vasemmalla näkyy välillä niin muhkuraista laavakiveä, että en kuvittelisi siinä kävelevän minkään hiirtä isomman olennon, kun taas oikealla saan ihailla samettisen pehmeän näköistä heinikkoa. Sitten näkyy vuoria! Lumisia vuoria, mustia vuoria, ruskeita vuoria. Teräviä, rosoisia, sileitä vuoria. Miten voi olla näin paljon eri värejä ja muotoja? Sääkin muuttuu kuuden tunnin matkalla jatkuvasti; Pilvisestä sateiseen, sateisesta aurinkoiseen ja aurinkoisesta sumuiseen säähän. En voi koko matkan aikana ummistaa silmiäni ollenkaan, niin lumoutunut olen maisemista.
Akureyristä jatkan matkaani autolla hostini kyydillä Saltvikin tilalle, jonne pääsemme kellon lyödessä yksi yöllä. Bjarni näyttää huoneeni vaaleassa kivitalossa, jossa tällä hetkellä asustaa minun lisäkseni kaksi muuta työntekijää. Sesongin alkaessa myöhemmin toukokuussa työntekijöitä tulee lisää, suomalaisiakin. Toivottelemme hyvät yöt ja tervehdin toista asukkaista, jonka islantilaisesta nimestä en saa mitään selvää. Pitää kysyä uudestaan huomenna.
3. toukokuuta: Paikat tutuiksi
Yöllä ei tule kunnolla pimeää ollenkaan. On myös todella hiljaista; Puut eivät suhise (koska niitä ei ole) ja autot eivät viuhu ohi (koska niitäkin on hyvin vähän). Alkaa sataa lunta.
Herään kello 4.00. Herään kello 5.00. Herään kello 6.00. Herään kello 7.00. Luovutan.
Kymmeneltä kävelen Bjarnin asunnolle ja käymme läpi päivän suunnitelman. Aamupalaksi syön muroja ja piimää, joka ei oikein vakuuta. Onneksi lähdemme Husavikiin, jossa pääsen kauppaan. Husavikissa käväisen pikaisesti myös valasmuseossa. Näyttely on pieni, mutta mielenkiintoinen, ja uutuutena on sinivalaan (lemuava) luuranko, joita ei maailmassa ole näytteillä kuin muutama.
Ensimmäinen hevostuttavuuteni on nimeltään Visa. Lähdemme työntekijä Annan sekä kahden ruotsalaisen turistin kanssa hirveään räntätuuleen parin tunnin vaellukselle. Olen pukenut päälleni aluskerraston, hupparin, ratsastushousut, fleecetakin ja tuulitakin, sekä kaiken tämän päälle vedän vielä lämpöhaalarin. Kuljemme tuulta vasten meren mustahiekkaiseen rantaan. Meri pauhuaa ja hiekka on upottavan pehmeää. Ylitämme virtaavan puron rännän piiskatessa niin, että silmiä on vaikea pitää auki. Laskeudumme jyrkkiä mäkiä ja nousemme vielä jyrkempiä rinteitä ylös.
Turistit, jotka ovat kokemattomia ratsastajia, ovat tyytyväisiä, joten jatkamme pidempää reittiä. Retken jälkeen olen läpimärkä, jäässä ja onneni kukkuloilla.
Illalla siivoamme Annan kanssa karsinat ja Bjarni näyttää hevosten ruokinnan sekä tarhaamisen. Hevosten käsittely tapahtuu pääosin ilman riimuja tai muita apuvälineitä ottamalla hevosta leuan alta kiinni sitä siirrettäessä tai ajamalla ne tarhasta karsinoihin.
Seurasin myös maastakäsittelyä tallin pienessä maneesissa. Tässäkin hevonen oli vapaana ja se totteli kaikkia ohjeita. Tallin toinen koirista juoksi melkein hevosen jaloissa, eikä se häiriintynyt lainkaan. Kaikki hevoset ovat tottuneita koiriin. Ne eivät letkauta korvaansakaan, kun tallin nuori bordercollie yrittää jatkuvasti paimentaa niitä. Välillä se kiskoo hevosia hännästä yrittäessään saada niitä reagoimaan itseensä.
4. toukokuuta: Uimaan!
Aamulla sataa taas lunta. Menemme Bjarnin kanssa ruokkimaan isomman hevoslauman laitumelle. Bjarni siirtää traktorilla paalit, minä kuorin muovit päältä ja avaan porttia. Ehdin ihastella merenrannan isoa aallokkoa ja hengittää syvään suolan- ja leväntuoksuista merta. Kun olemme saaneet kaikki kahdeksan paalia siirrettyä, jään laitumelle siivoamaan paaleista jääneitä muoviroskia. Siivotessani ympärilleni alkaa pikkuhiljaa kertyä iso joukko uteliaita turpia. Annan kaikkien hevosten tutustua rauhassa. Ne luulevat, että muovipussissani on leipää.
Illalla hevosten karsinoiden siivouksen ja iltaruokinnan jälkeen lähdemme Bjarnin ja hänen vaimonsa Elsan kanssa Husavikin uimahallille. Uimahalli on maauimala, jossa vesi tulee suoraan kuumista lähteistä maan sisältä. Nautiskelemme altaissa ja kuuntelen islannin kieltä. Kysyn
muutamien sanojen merkityksiä ja kertailen mitä sanoja olen jo oppinut. Kokeilen myös islantilaista versiota saunasta. Se on höyrysauna; kiuasta ei ole ja huoneeseen puhalletaan kuumaa höyryä, joka sekin luultavasti saadaan ohjattua maan uumenista. Ilmassa haisee mätä kananmuna.
5. toukokuuta: Retken vetäjänä
Herään aikaisin innokkaana aloittamaan työt. Hevoset ruokittuani alan lämpimikseni siivoilla ja järjestellä satulahuonetta. Ruokin kissat ja istuessani hetkeksi oleskelutilan sohvalle, molemmat hyppäävät syliini paijattavaksi.
Otamme Bjarnin kanssa Visan ja Freyjan sisälle ja laitamme ne valmiiksi asiakkaita varten. Visalla on niin tuuhea harja, etteivät suitset meinaa mahtua korvien taakse. Molemmat ovat melkoisen kuraisia, mutta lika irtoaa helposti. Hevoset myös kuoriutuvat talvikarvastaan, ja maneesin pohja onkin pian peittynyt pehmeän karvamaton alle.
Tällä kertaa asiakas on kokeneempi ratsastaja Tanskasta. Aloitamme retken ja seuraan tarkkaan melko selväksi muodostunutta polkua. Saavumme rantaan ja kavionjäljet ovat osittain huuhtoutuneet pois. Onneksi muistan rantavaiheen reitin parhaiten. Meri pauhuaa ja tuuli humisee korvissa. Tulemme puronylityskohdalle, jossa uoma näyttää jyrkemmältä kuin viimeksi. Visa tölttää reippaasti, mutta Freyja tippuu raviin. Kertaan asiakkaan kanssa tölttiin siirymisen ja jatkamme valitsemassamme askellajissa. Asiakas on tyytyväinen parin tunnin retkeemme ja sanoo islanninhevosten olleen parasta matkansa aikana.
Iltapäivällä Bjarni lainaa käyttööni autonrämän, josta etupeili on lähtenyt irti eivätkä lasinpyyhkimet toimi. Ihana päästä kauppaan! Palatessani tilalle tapaan Bjarnin tyttären Idynnin, jonka kanssa ajamme rantaan tarkistamaan lauman kunnon. Yhdellä hevosista on takertunut rautalanka harjaan. Hevonen on arka, ja joudumme näkemään paljon vaivaa saadaksemme rautalangan irrotettua.
Lopuksi kävelemme rantaan ihailemaan merta. Juttelemme tulevaisuuden suunnitelmista ja matkustamisesta. Olemme yhtä mieltä siitä, että työnteko eri kulttuurissa ja matkustelu avartaa.
Vaellustalli Erä-kavio 