Surullinen talvi on vaihtunut luovaa intoa täynnä olevaan kevääseen. Valo tekee kyllä ihmeitä
Ihanaa, kun kerrankin kevät on ajoissa.

Asuntoasiat eivät ole ratkenneet vieläkään. Enpä olisi koskaan uskonut, että asunnon hankkiminen voi olla näin pitkä, uuvuttava, turhauttava ja ennen kaikkea epävarma prosessi. Onpahan opittu sietämään kaikkia noita tuntemuksia, vaikkakin tässä vaiheessa (varsinkin kun ihana kevät ja kesä saapuu Puolalahteen) on haikeuden tunteet mahdollisesta muutosta (ja muutoksesta) nostaneet taas päätään. Lopulta paras suhtautuminen on ehkä ollut minkä tahansa lopputuleman hyväksyminen, kunhan asia ratkeaisi joskus – se helpottaisi tulevan suunnittelua. Mieheni sanoin; mikään ratkaisu ei ole huono – jäätiin sitten Puolalahteen tai muutettaisiin. Tässä kohtaa tuntuu siltä, että viimeinen prosessi asuntoasian kanssa on nyt itsellä käynnissä, sillä jos tämä(kään) talonosto ei onnistu, niin en jaksa vääntää enempää hetkeen. Paljon ajatuksia tähän asuntoasiaan liittyy ja pieni ihmetys siitä, miten tämä kaikki ”säheltäminen” lopulta pääsikin alkamaan varsinkin, jos päätös lopulta kuitenkin on se, ettei meille irtoa omaa paikkaa näillä kriteereillä… Nähtäväksi jää.

Luova kevät: Pää pursuaa kokeilunhalua mm. neulansilmäkameraan, betonitöihin, syanotypiaan, pimiötyöskentelyyn, kierrätyspaperin tekemiseen ja vaikka mihin muuhun kivien maalaamiseen ja ja ja ja… 😀 Loppua ei näy, toivottavasti. Yhden ihan perinteisen maalauksenkin tein tuossa maaliskuun puolella Flokia surressa, vaikkakin aiheeksi muodostuikin hevonen eikä koira.

Hepat voi taulun aiheesta huolimatta hyvin ja ovat olleet nyt kengättä yli puoli vuotta. Päänvaivaa meinaa aiheuttaa looppipuukon teroitus. Ja toisena vuolurutiini; meinaan olla aina ihan ”rikki”, kun 6-8 viikon välein vuolen molemmat kerralla ja muuten ei tule tätä vuolukuntoilua harrastettua. Nyt keväällä maan ollessa tosi märkä huomasin, että alkoi hepoilla olemaan mustia kohtia enemmän varsinkin Slepen kaviossa ja päätin siirtyä viikoittaiseen vuolu/raspaustsekkaukseen – ja totesin tämän tyylin olevan paljon mielekkäämpää. Tulee myös paljon parempaa jälkeä, kun tekee vähän virkeänä eikä paljon rättiväsyneenä. Eiköhän se puukon terässä pitäminenkin ala sujumaan kun joutuu väkisinkin teroittelemaan sitä useammin!

Kuviin tallentui kevättunnelmointia Herttamummopupun kanssa, hän pääsi maistelemaan vapaana ensimmäisiä ruohonkorsia talon edustalta. Rupikonnakin löytyi sammalmättäiltä, rannassa kurnuttaakin jo kovaääninen kuoro kumppaniehdokkaita!

Niin ja hei! Perinteinen pääsiäistapahtuma taas Liikolan seurojentalolla 19.5. klo 17-19, jossa ollaan heppojen kanssa taas viihdyttämässä lapsia! Tuu säkin! 🙂