Kesäkuu 2025

Siirtovaellus ~30km+30km

Puolalahden kosteasta savimaasta Ristolan kuivaan hiekkamaahan. Sateinen keli helpotti kulkua ja yöpyminen korkealla paikalla vähensi ötökkäkuormaa. Suht rankat päivämatkat oli onneksi helppoa tienpohjaa ilman metsäseikkailuja ja käveltiin rauhaksiin hevosten ehdoilla. Slepe toki lähtee aina käyntiin pitkillä vaelluksilla ja Safir jää köpöjaloillaan jälkeen ja joutuu vähän ottamaan kiinni pikku ravipätkillä!

Toinen tauko; hevosten ja ihmisten viilennystä, ihanaa!

Tälläkertaa vaelsin eräopaskaverini Jennin kanssa, kiitos Jenni ihanan helposta seurasta, oot parasta reissuseuraa! Veli oli huoltojoukoissa, ja saatiin oikeen luksusvaellus hänen ansiostaan! Kiitos Miro ❤

Mirpin ansiosta meidän vaelluskuorma ratsastaessa oli todella kevyt (toisin sanottuna vain vesipullo ja (liian) vähän evästä). Miro toi kaiken tarvittavan yöpymispaikalle. ”Nerokas” idea kertakäyttögrillistä ei olis toiminut ilman huoltopakusta löytynyttä töhötintä. Sillä paisteltiin makkarat ja herkkusienet pekonilla ja sulatejuustolla. Ei olla Jennin kanssa kumpikaan mitään eräkokkeja, mutta ei nyt sentään sorruttu kylmään purkkiruokaan tällä kertaa…

Kun kerran oli huoltopaku käytössä (ja muuttokin tulilla) niin tavaran määrä taukopaikalle oli helposti ylimitoitettu! 😀 Hevosille vettä ja heinää oli ainakin yli tarpeiden, mutta parempi niin! Herkkuja unohtamatta…

Yöksi oli luvattu kovaa sadetta, joten hylkäsin suosiolla ajatukseni riippukeinussa nukkumisesta ja tunkeuduin Jennin telttaan. Miron pressun avulla saatiin vielä lisätilaa heinille ja muille tavaroille ja varmistettiin, että ei tuu vedet telttakankaasta läpi. Hepat taisi vaan nauttia sateesta.

Eka yö teltassa on aina eka yö teltassa, eli yöunet oli mitä oli. Jarkko puolisoni toi illalla meille vielä herkkuja ja Miro toi aamulla kahviakin. Kyllä meitä hemmoteltiin!

Toisen päivän vaellusosuudella aurinko vähän pilkisteli välillä. Pidettiin evästauko risunuotiotyyliin ja kyllä vaelluksella kaikki maistuu paremmalta… Päästiin hiekkateiltä enemmän metsäisille teille niin reittikin miellytti itseä enemmän. Eksyttiin kylläkin vahingossa sotilasalueelle, minkäs mahtaa kun ei siellä metsässä mitään kylttejä ole… Jätettiin kakat heille muistoksi ja kipitettiin äkkiä muualle. Hups!

Vaelluksen loppupuolella sitä aina toivoo, että jatkuisipa vielä… Toki oli myös ihana päästä perille! Ja ai että hepat oli tyytyväisiä! Pihatto otettiin heti omaksi ja tähän päivään asti sitä on käytetty ahkerammin kuin osasin itsekään odottaa (pimeään suojaan pääsee tehokkaasti paarmoilta pakoon!).

Hevoset on tykännyt uudesta kodista tosi kovasti. ❤  Ja niin me kaksijalkaisetkin! 🙂