Heinäkuu 2025

Päätettiin veljen kanssa lähteä kokemaan, mitä on suomalainen askellajiratsastus ja kun kisat oikeen Ypäjällä, niin odotukset oli aika korkealla. Vertailuksi olisi ehkä pitänyt mennä myös muina päivinä, koska tuli itselle todella isona järkytyksenä, miten pienet piirit ja porukka askellajihommeleissa oikeasti Suomessa on. Siis tuntui, kuin oltaisiin tulossa johkin seurakisoihin, vaikka kyseessä oli Suomenmestaruus! Ehkä muina päivinä porukkaa oli enemmän, kun oli karsinnat.. tosin olisin luullut, että katsojaa olisi ollut enemmän, saati että olisi kuvattu telkkariin? 😀

 Mutta tulipahan sivistettyä itseä lajin tilanteesta Suomessa.

Muutama kehitysehdotus nousi mieleen kisoihin tullessa: Missä kaikki kyltit tienvarressa? Pitää lähteä oletuksesta, että kaikkia kiinnostaa laji, jos haluaa, että edes jotain kiinnostaa! Ja olisi ollut kiva, jos olisi saanut käteensä vaikka pienen paperin, mitä tapahtuu missä ja milloin. Lisäksi itse olen aika ummikko kisoihin liittyen, niin olisi kiva, kun sellaisessa kuvitteellisessa panfletissa kerrottaisiin mm. kaikkien luokkalyhenteiden merkitys! Toki googlettamalla ja kaivelemalla tämä löydettiin netistä, mutta hei, tämä kertoisi taas siitä että lajia halutaan tuoda muillekin, kuin niille sisäpiiriläisille, esiin! :=) Ymmärrän toki, jos laji on näin pieni Suomessa, että ei ole rahaa… Mutta ainakin itse tarjoudun vaikka suunnittelemaan kyltit ja panfletit vapaaehtoisena ja tulostaa voi varmaan ihan kotikoneella ja senkun laminoi ja nikkaroi tienvarteen… ;=)

Nojoo, kuitenkin, tunnelma oli kiva, rento ja rauhallinen. Alueella sai liikkua vapaasti eikä ollut tungosta. Penkit olis ollu kiva, aika moni (vissiin konkarit tai ne sisäpiiriläiset) oli osannut tuoda oman retkipenkin mukanaan, mutta eihän sellaista tällainen ummikko tiennyt, että pitää tuoda oma tuoli. 😀

 Oli siellä vähän katsomopaikkojakin, mutta löydettiin kiva kulma, mistä näki hyvin kaikkiin suuntiin ja linnoittauduttiin siihen. Onhan se terveellisempää seistä, hei, nuori ihminen!
Parhaiten mieleen jäi passin nopeuskisa, se on aina hienoa katsottavaa, sekä nopeat töltit, varsinkin, kun yksi kisaajien hepoista oli aivan loistava, saikohan se pisteeksi peräti yhdeksikön nopeasta töltistä, ja se kyllä erottuikin joukosta edukseen! Hienoa katsottavaa. Käyntien seuraaminen oli myös yllättävän viihdyttävää, kun ei se kuitenkaan ole niin itsestäänselvää, että hevosella on hyvä käynti! Onneksi Slepellä on maailman ihanin käynti! XD Paljonkohan se saisi käyntiluokassa pisteitä. ;D

Iltapäivää kohti pystyi jo puhumaan kisatunnelmasta. Oli ihanaa nähdä erilaisia, -näköisiä ja -kokoisia islanninhevosia ja hyvässä hengessä laatuarvosteltiin niiden askellajeja ja kuunneltiin, pääsikö tuomareitten kanssa samoihin lukuihin pisteissä! 🙂

 Innostus omien hevosten tavotteellisempaan ratsastamiseen nosti päätään myös, nytkun omalta pihalta löytyis ratsastuskenttäkin, niin siihen olisi paremmat mahdollisuudetkin. 😉 Mistä sitä tietää, jos vaikka joskus Safirin kanssa mennään kokeilemaan (sekoilemaan) N-sarjaan ( eli vissiin sellaiseen vapaaseen luokkaan?), tosin pitäisi ensin saada hommattua se BE-korttikin…
Ajomatkalla takaisin oli kolmetuntia aikaa lähteä laukalle suunnitelmissa muutenkin Safirilla kisaamisesta omaan ovaalirataan! XD Joopajoo.

Mutta kiva reissu kaikinpuolin, kehitysehdotuksien määrästä huolimatta. Pitää ehkä tarkentaa, miksi tässä postauksessa on tällainen kehityslista, koska en todellakaan pidä valittamisesta, eikä se ole tarkoitus; me kun ajettiin kolme tuntia/suunta, että päästiin katsomaan kisoja. Oltiin kisapaikalla klo 8 reikäreikä (eli herättiin viideltä) ja lähdettiin neljältä iltapäivällä ajamaan takaisin. Oli aika korkeat odotukset siis kisatunnelmasta ja lajin arvostuksesta Suomessa. Ja koska oma arvostus lajia kohtaan on korkea, (vaikka olenkin ”vain tällainen” :D) niin tuli ehkä vähän järkytyksenä oikea todellisuus. Toki mulla ei ole kauheasti kokemusta mistään muistakaan hevoskisoista, niin voihan se olla, että ne on aina tällaisia, eikä sellaisia jääkiekkomatseja, mitä luulin. XD

Summa summarum, menisin uudestaan ja veli lähtis myös ihan vaan, koska on kiva nähdä issikoita ja hyvällä tunnelmalla varustettua kisaamista ja ehkä voin ensikerralla tarjoutua vapaaehtoisena viemään ne kyltit sinne tienlaitaan siinä toivossa, että laji kasvaisi Suomessa arvoisiinsa mittoihin! 😉